Haimme Väinön kotiin 30.11.2009.
Voi sitä ilon ja onnen päivää:)
Kun ovesta sisään päästiin oli poika jo vastassa. Margareetta käski Väinön mennä piiloon, Väinö meni. Sanoi Väinölle "nyt ne tuli sua hakemaan".
Margareettaa harmitti luopua Väinöstä.
Perillä kirjoiteltiin paperit, juotiin kahvit, kerrottiin kuulumiset, moikattiin koirat, moikattiin ihmiset, ihmeteltiin Väinöä, leikattiin kynnet, laitettiin korvalääkettä, moikattiin taas koiria, ihmeteltiin Väinöä...Annettiin tuliaiset ja ihmeteltiin Väinöä.
Ja se hetki oli ihana, nyt Väinö on tässä, sylissä. Ja saadaan viedä poika kotiin mukanamme TÄNÄÄN!!!
Ja kun se lähdön hetki koitti, oli Väinön nukkumassa. Mette-äiti kävi Väinön uudessa kanto-boksissa useammin kuin kerran ja istui oven edessä sen näköisenä että "älkää viekö mun pentua". Margareettaakin tais vähän harmittaa sanoo Väinölle moikat. Me luvattiin lähettää paljon kuvia ja kuulumisia kuitenkin.
Yhteiskuva vielä otettiin sekä halittiin ja moikattiin ihmis-väki.
Väinö meni kiltisti koppaansa, joskin aran tuntuisesti.
Sääliksi toista kävi, reppana joutumassa ekan kerran eroon emostaan.
Kun päästiin autoon alkoi itku, voi mahdoton sitä itkun määrää. Itkettiin Väinö ja minä. Kilometrin päässä ST:N luona stoppi ja pieni pentu syliin.. Itkettiin lisää.
Sydäntä särkevä itku, lohduton, kaipaava, ihmiskorvalle niin surullinen ääni.
Pitelin sylissä, heijasin, ei auttanut.
Väinö meni takaisin itse koppaansa ja nukahti.
Koko matkan oli kopassaan, välillä itkeskeli, välillä nukkui.
Rauhoittui kun kopan ovi oli auki ja käsi siellä sisällä vieressä.
Kaikki hyvin minä sanoin, sadasti. Mutta eihän pieni koira ymmärrä puhetta, Väinöllä oli ikävä.
3-tunnin ajomatkan jälkeen oltiin vihdoin perillä.
Jussi kantoi ylpeänä pojan sisään uuteen kotiinsa.
vastassa olikin mummo ja pappa. Väinö tuli reippaasti kopastaan ja pissasi iiiisot pissat lattialle.Hetken päästä tuli toinenkin mummo ja eno ihastelemaan pientä vauvaa.
Reippaana Väinö tutkiskeli uutta kotia ja villiintyi ihan leikkimäänkin. Monta lelua odottikin, eri värisiä palloja, luita, köysiä.... Eteisen peilin edessä kävi itkemässä, omalle kuvalleen. Siellä ei ollutkaan leikkikaveria. Voihan surkeus.
Ruoka ei vielä maistunut, eikä vesikään, mutta sohvalle nukahti Äitn viereen pitkän päivän päätteeksi. Pää rinnalle, ja pieni tuhina kuorsaus alkoi kuulua.
Yöllä itkeskeli ja Jussi piti hyvänään.
Siellä ne miehet nukkuivat kimpassa alakerrassa, tai nukkuivat ja nukkuivat :)
Väinö on tullut kotiin:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti